Kesäteatteri-vieraan muistilista
Lähetään teatteriin! Jotta vierailusi Iitin Kirkonkylän kesäteatterissa olisi mahdollisimman mieluisa, olemme koonneet tähän vinkit joiden avulla vältät pahimmat sudenkuopat.
Lähtöä tehdessäsi pistä merkille, millainen sää Iitissä mahtaa olla. Sateen sattuessa pakkaa mukaan sadetakki, tai muu vedenpitävä asuste, sillä sateenvarjoja ei katsomossa sallita. Mikäli sadetakki unohtuu, voit ostaa sadetakin lipunmyynnistä hintaan 2 €.
Viileneviin kesäiltoihin suosittelemme muutenkin pukeutumaan lämpimästi. Olisi ikävää, mikäli kesken esityksen alkaisi katsojaa palelemaan.

Suosittelemme, että teatterille saavutaan ajoissa. Löydät perille tienvarsikylttien avulla helposti, ja auton voi jättää viereisen Iitin hautausmaan parkkipaikalle. Löydät parhaiten perille, kun kirjoitat Google mapsiin "Iitin siunauskappeli".
Inva-oikeuksilla pääset myös ajamaan Museotielle autosi, mutta tällöin ole ajoissa: esteettömiä autopaikkoja meillä on vain kaksi.
Vaikka teatteri olisikin tuttu, voi oman paikan löytämiseen kulua silti tovi aikaa. Paikan päällä kannattaa ensin etsiä oma paikka katsomokartasta, jotta tiedät mistä lähteä etsimään. Opastamme mielellämme myös lipunmyynnissä, mikäli oma paikka on hukassa.
Ennen näytöksen alkua, laita puhelimesi mieluiten lentotilaan, tai vähintäänkin äänettömäksi. Langattomat äänentoistotekniikat ovat melko herkkiä, ja 300 puhelinta antennien ja mikrofonien välissä voivat koitua häiriöksi.
Ota kesäteatteriin mukaasi:
- Sadetakki tai vedenkestävät vaatteet - aina säänmukainen vaatetus
- Pitkähihainen asu tai hyönteiskarkote, jottei hyttyset pääse syömään
- Helteen sattuessa vesipullo ja aurinkorasvaa
- Käteistä rahaa kahvilaa varten
Aina kannattaa tehdä lipunosto etukäteen. Suosio voi näytöksestä riippuen olla suuri, emmekä valitettavasti myy seisomapaikkoja loppuunmyytyihin näytöksiin. Varsinkin pidemmän matkan takaa tulevat, tehkää aina lipunosto tai varaus ennakkoon.
Teatteristamme pitävät myös monet hyönteiset muurahaisista mäkäräisiin, joten mikäli haluat välttyä turhalta huiskimiselta, kannattaa pukea shortsien ja t-paidan sijaan pitkälahkeiset housut ja pitkähihainen paita. Vastaavasti voit myös suihkauttaa hyönteiskarkoitetta kinttuihin, mutta luonnonystävinä toivomme toki enemmän fyysisiä torjuntakeinoja.
Enni Sormunen