Genrestä toiseen - kulttuuri kukoistaa Iitissä

Iitin Musiikkijuhlaviikko takana huikeine esityksineen. Juhlien onnistumisen takana myös valtava määrä talkootyötä, ihanat ihmiset ja hyvä henki.
Nyt pari päivää talkoilua Iitin Käsityöläisten myymälässä Suvipuodissa Iitin kirkonkylän kesäkahvilalla ja samalla saan esitellä Jegori Kosken ja omaa näyttelyäni kahvilavieraille.
Työntäyteinen kevät ja alkukesä on ymmärrettävä syy miksi en tänä kesänä ehtinyt mukaan Iitin Harrastajateatterin Leevi & The Leavings musiikkinäytelmään "Teuvo". Vähänkö harmittaa. Onneksi talkoolaiseksi ehdin ja niitähän tarvitaan!
Ensi-ilta lähestyy, viimeiset harjoitusviikot käynnissä. Hyvä meno, ihanat tarkat ohjaajat, asialleen omistautuneet harrastajanäyttelijät ja ihan huikea bändi.
Ensi-iltaa odotellessa!
Iina Helander
Näin kuulumisiaan kirjoitti Iitin Harrastajateatterin hallituksen pitkäaikainen jäsen ja entinen puheenjohtaja Iina Helander. Iina on todellinen kulttuurin moniosaaja Iitistä, joka teatterin lisäksi on aktiivisesti mukana myös Iitin Musiikkijuhlassa.
Iina Helanderin sekä Jegori Kosken taidenäyttely "Iitti kohtaa Pariisin" on esillä Iitin Kirkonkylän kesäkahvilan näyttelytilassa 23.6 asti. Näyttelyn sisäänpääsy on maksuton.
Iitin Kirkonkylän kesäkahvila
Kymentaantie 1, 47520 Iitti
11. - 23.6.2025
Avoinna 10-20
Teatterikesä kulman takana
Kuten Iina Helander edellä totesi, ensi-ilta Leevi and the Leavingsin musiikkinäytelmä Teuvoon koittaa aivan pian. Mikäli lippu on vielä varaamatta, voi varauksen tehdä soittamalla teatterin puhelimeen 0400 998 623, tai suorittaa lipun osto suoraan netistä Netticketin kautta.
Tekstin julkaisun aikaan ensi-iltaan on enää 15 päivää!
Musiikkinäytelmä Leevi and the Leavings - Teuvo
4. - 27.7.2025
Iitin Kirkonkylän kesäteatteri
Museotie 10, 47520 Iitti
Teatterin tekemisen taustalla on paljon talkootyötä. Sen merkitys teatterille on suuri, ja ilman meidän talkoolaisia ei teatteriakaan tehtäisi. Viime kesänä vietin useamman näytöksen aikaa lipunmyynnissä sekä lipuntarkastuksessa. Ihmisvilinää riitti, ja odottava puheensorina täytti Iitin kesäteatterin kerta toisensa jälkeen. Lopulta avauskappaleen lähtiessä soimaan, puhe vaimeni, ja tilalle tuli naurua, aplodeja ja kesäteatteria!
Iitissä pidän siitä, että teemme asiat yhdessä hyvällä sykkeellä. Talkoohenki näytösten takana on ihana ja lämmin, ja sitä odottaa myös tulevalta kesältä. Mikäli haluat mukaan talkooporukkaan, löytyvät ohjeet Ajankohtaista -sivulta.
Näillä sanoilla myös avaamme Iitin Harrastajateatterin blogin, jossa pääsette sisälle teatterin kulissien taa, ja kuulemaan lisää meistä teatterina, sekä ihmisistä sen taustalla. Tuttuihin terveisiin päätän ensimmäisen blogitekstin, eli: "Teatterilla tavataan!"
Enni Sormunen